Mummoni istui aina muistelemassa ikkunan ääressä jotakin kadotettua. Omaa nuoruuttaan, kotiaan, koivuja merenrannalla. Hän kertoi purjelaivoista, rantahiekasta, veljen haitarista aina kukkivien syreenien alla. Mutta minä en jaksanut kuunnella kuin puolella korvalla. Enkä koskaan ymmärtänyt miksei hän mennyt katsomaan omaa kotiseutuaan, kun siihen aukeni mahdollisuus.
Mummoni kuoleman jälkeen minä matkustin paikalle. Mummoni muisto oli kauniimpi.
This weeks photo challenge is a memory. I've told about my Granny's memories here.
4 comments:
Kannakseltako? Oman mummon ja vaarin kanssa käydään joka toinen kesä.
I really don't have time to translate all this for my fellow English readers. Sorry.
Paikat ovat yleensa paljon kauniimmat muistissa.
Tuuli, Kannakselta hyvinkin. Koivistolta. Minulle oli eka visiitti, toivottavasti ei kuitenkaan viimeinen...
Hpy, nykyisin ymmärrän kyllä miksei mummoni halunnut koskaan nähdä mitä rakkaille kotipaikoille oli käynyt. Muistoissa kaikki kuitenkin pysyi samanlaisena kuin ennen...
Dave, I did put a link for those, who haven't read about this yet. And your translator-prize is coming soon, don't worry.
Post a Comment